Siirtolapuutarhatoiminnan perusteet

Siirtolapuutarha on puutarhaviljelykseen varattu alue, joka on jaettu keskimäärin 250-500 m2:n suuruisiin palstoihin. Palstalla sijaitsee pieni mökki.

Siirtolapuutarha-alue sijaitsee useimmiten taajamassa tai sen liepeillä, ja palstat on määritelty siten, että ne muodostavat harmonisen kokonaisuuden. Useimmiten kokonaisuus on ruutukaavan muotoinen.

Alue on yleensä kunnalta vuokratulla maalla. Mökin ja kasvillisuuden omistaa siirtolapuutarhaviljelijä ja hän maksaa vuosivuokraa palstastaan sen koon mukaan.

Yleensä siirtolapuutarha-alue on kunnan yleistä puistoaluetta ja siksi avoinna kaikille asukkaille. Palstoille mennään kuitenkin vain kutsusta.

Siirtolapuutarha toimii yhdistyksenä. Siirtolapuutarhayhdistys solmii vuokrasopimuksen maa-alueesta maan vuokraajan kanssa. Yhdistys puolestaan solmii vuokrasopimuksen palstasta mökin omistajan kanssa. Mökin myynnin yhteydessä yhdistys siirtää palstan vuokraoikeuden ostajalle, jonka yhdistys hyväksyy jäsenekseen.

Mökki, palsta, portti

Siirtolapuutarhat ovat maisemallisesti arvokkaita kohteita ja niiden merkitys virkistys- ja viheralueina on kiistaton. Kulttuurihistoriallisten arvojen lisäksi alueiden ominaispiirteet rakennustaiteen ja maisemakulttuurin kannalta on tärkeä säilyttää.

Liikkuessaan siirtolapuutarhassa huomaa, että kaikki mökit ovat keskenään erilaisia, mutta kuitenkin saman oloisia. Se on tarkoituskin. Siirtolapuutarha on pienikokoisten mökkien tiivis ja yhtenäinen, harmoninen kokonaisuus. Mökin koko, muoto ja väritys ovat yleensä määritelty eli alueelle saa rakentaa vain ns. tyyppimökin tai muun maanvuokraajan hyväksymän mökin.

Siirtolapuutarhamökkien käyttö riippuu viljelijän kiinnostuksesta ja mökin koosta. Vanhimmissa siirtolapuutarhoissa, joissa on pienet puutarhamajat, käydään päivisin hoitamassa puutarhaa. Isompiin mökkeihin voi muuttaa koko kesäksi, ja kun alueella on hyvät peseytymistilat, voi sieltä käydä myös töissä.

Palstan suunnittelussa viljelijä voi käyttää omaa luovuuttaan. Pääperiaatteena on kuitenkin, että siirtolapuutarhassa harrastetaan puutarhaviljelyä; palstan tulee olla pääosin viljeltyä tai istutettua puilla (ei luonnonpuita), pensailla tai kukkakasveilla. Se ei ole omakotitalon pihamaa, eikä se voi kasvaa ainoastaan nurmea.

Palsta-alue tulee yleensä rajata naapuripalstasta ja kulkuväylästä. Aita voi olla esimerkiksi pensasaita. Kulkuväylältä palstalle johdattaa portti, jonka ulkonäössä ja materiaalissa kukkivat omistajan mielikuvitus ja persoonallisuus. Palstojen väliin on jätettävä vapaa huoltokäytävä, jonka naapurukset yhdessä pitävät kulkukelpoisena ja puhtaana rikkaruohoista. (Siirtolapuutarhojen yhteiset pelisäännöt , Helsingin kaupungin Rakennusvirasto) 

Puutarhaviljely

Puutarhaviljelyn suosio on kasvussa. Siirtolapuutarhaviljelijät ovat etuoikeutetussa asemassa voidessaan yhdistää mökkeilyn ja hyötykasvien kasvattamisen taajamassa lähellä kotia.  Palstalla on mahdollisuus kasvattaa ruokaa myös talven varalle. Vihannesten ja kasvisten lisäksi ahkera siirtolapuutarhuri nauttii talvella myös omalla palstalla kasvaneista marjoista ja hedelmistä.

Useimmat siirtolapuutarhaviljelijät vannovat luonnonmukaisuuden nimeen.Omalta palstalta halutaan takuuvarmasti puhdasta lähiruokaa.

Ekotehokas siirtolapuutarha

Hyvin hoidettu siirtolapuutarhayhteisö kuormittaa luontoa vähän. Suuressa osassa on kesävesi eli vesi on käytössä vain kesäajan. Viemäröintiä ei ole, vaan tiski- ja muut pesuvedet päätyvät kasteluvedeksi tai kompostiin. Yhteiset käymälät toimivat parhaimmillaan kompostointiperiaatteella.

Kaikki puutarhasta kertyvät kasvijätteet kompostoidaan. Risut ja puut haketetaan katteeksi tai poltetaan mökin tulisijassa. Tavoitteena on, että kierrätykseen menevät lasit, metallit ja paperit. Ongelmalliset jätteet kuljetetaan pois puutarhasta. 

Tehdään yhdessä

Siirtolapuutarha-alueella puutarhaviljelyä ja loma-asumista harrastavat ihmiset harjoittavat yhteistoimintaa rekisteröitynä yhdistyksenä. Yhdistyksen toimintaa johtavat jäsenistön valitsema puheenjohtaja ja hallitus. Yhdistyksen kokous on ylin päättävä elin, ja siinä on ääni- ja puhevalta jokaisella yhdistyksen varsinaisella jäsenellä, yleensä 1/mökki.

Juhannusjuhlat, marjamarkkinat, urheilukisat, retket, kurssit, talkoot - kaikille riittää puuhaa ja mielenkiintoista ohjelmaa silloin, kun ei huvita kuopsuttaa maata tai grillata omalla palstalla. Kaikenikäiset kohtaavat ja kaikki viihtyvät. Yhteissaunan lauteilla vaihdetaan kuulumiset ja päivitellään juorut, veikataan ottelutuloksia ja levitetään kauneusnaamiot.