Liiton historiaa

 

Liiton puheenjohtajat

E. J  Reinilä1930-1939
Hj. V. Nyström1939-1942
Eino Kilpi1942-1948
Antero Nevaja1948-1978
Eino Grönholm1978-1988
Klaus Lehto1988-1997
Erkki Mankinen1997-2001
Liisa Vasama2001-2009
Risto Aaltonen2009-2013
Pertti Laitila2013-

 

Järjestäytynyttä siirtolapuutarhatoimintaa on Suomessa harrastettu yhtäjaksoisesti vuodesta 1916 lähtien. Tuolloin perustettiin Tampereella Hatanpään siirtolapuutarha (nykysin Niihaman ryhmäpuutarha). 

Siirtolapuutarhaliitto perustettiin vuonna 1930 siirtolapuutarhayhdistysten keskusjärjestöksi. Tammikuun 4. päivänä vuonna 1930 Tampereella kokoontui joukko maamme siirtolapuutarhatoiminnan uranuurtajia neuvottelemaan liiton perustamisesta. Yksimielisesti päätettiin perustaa liitto, ja siihen liittyivät ensimmäisinä jäseninä Tampereen Siirtolapuutarhayhdistys (Hatanpää) ja Kumpulan Siirtolapuutarhayhdistys Helsingistä. Liiton rekisteröitymisen kannalta oli tärkeä saada kolmas jäsenyhdistys. Kolmanneksi saatiin myöhemmin Litukan perhepuutarhayhdistys Tampereelta. Liitto rekisteröitiin yhdistysrekisteriin 1.3.1930.

Liiton tärkeimpänä tehtävänä pidettiin tuen ja neuvojen antamista uusille perustettaville siirtolapuutarhoille. Neuvonta on edelleen yksi liiton merkittävistä tehtävistä.

1940-luvulla liitto järjesti ensimmäisen siirtolapuutahurikurssin Lepaan Puutarhaopistossa. Kurssiperinne on säilynyt vahvana. Nykyisin järjestäjänä toimii Hämeen Ammattikorkeakoulu ja paikkana on edelleen Lepaa.

1960- ja 70-luvulla vanhojen siirtolapuutarhojen säilyttäminen korostui liiton toiminnassa. Vanhojen siirtolapuutarha-alueiden vuokrasopimukset olivat katkolla, ja niiden uusimisesta jouduttiin tastelemaan. Siirtolapuutarhojen arvo koko yhteisön kannalta on nykyisin paremmin tiedostettu, mutta silti edunvalvonta on edelleen liiton keskeinen tehtävä.