Liikennevaloja lautasille - paprikat vuoden vihanneksia

4.1.2020

Paprikoiden värit ja muodot saavat herkuttelijan veden kielelle. (kuva: Timo Taulavuori)
Paprikoiden värit ja muodot saavat herkuttelijan veden kielelle. (kuva: Timo Taulavuori)

Puutarhaliiton tiedote 4.1.2020

Liikennevaloja lautaselle

Värikkäät kasvikset pitävät huolta terveydestämme, sillä ne sisältävät jokapäiväiseen hyvinvointiin liittyviä suojaravinteita. Puutarhaliiton valitsemat vuoden vihannekset paprikat tuovat ympäri vuoden hyviä makuja, terveyttä, värejä ja raikkautta  ruokavalioomme. Innokkaimmat viljelevät niitä myös itse. Muun muassa chili-paprikoiden kylvöaika on jo nyt tammikuussa.

Suomalaiset rakastavat paprikoiden raikasta makua ja rapsakkaa suutuntumaa. Monikäyttöiset paprikat kotiutuivat suomalaiseen ruokavalioon 1970-luvulla. Nykyisin tuoreita paprikoita popsitaan reilut kolme kiloa henkeä kohden vuodessa, missä on edelleen reilusti kasvunvaraa.

Eniten syömme mietoja ja makeita paprikoita salaateissa, mutta ne tuovat värejä ja lisämakua ruoanlaittoon keitoista patoihin ja erilaisiin paistoksiin. Erityisesti erilaiset yrtit ja juustot houkuttelevat paprikan parhaat puolet esille. Tulisilla chileillä kokki loihtii ikimuistoisia ruokaelämyksiä, ja esimerkiksi chilihöystetty talvinen vihanneskeitto saa kehon mukavasti lämpenemään.

Liikennevaloja ruokapöytään

Paprikat (Capsicum annuum) ovat kotoisin Väli-Amerikasta, missä niitä kasvaa edelleen villeinä. Meillä tutuin on jalostettu makea ja mieto vihannespaprika, jonka perusväreinä ovat tutut liikennevalojen värit: punainen, keltainen ja vihreä.  Myös lempeän aromikas oranssi on yhä suositumpi. Erivärisiä pikkupaprikoita tarjoillaan myös pikkusuupaloina, jotka maistuvat erityisen hyvin nuorille.

Vielä kypsyvää vihreää paprikaa käytetään pääasiassa kypsennettynä erilaisia ruoissa, koska sen maku ja rakenne sopivat parhaiten ruoanlaittoon.  Mehukkaat suippopaprikat ovat uudempia tulokkaita kotimaassa viljeltyinä, ja ne sopivat hyvin erilaisiin uuniruokiin ja salaatteihin. Parhaimmillaan ne maistuvat vihanneksilla, ohralla tai riisillä ja tuorejuustolla täytettyinä paprikaveneinä.  Maistelemalla erottaa usein kotimaisen paprikan, sillä sen maku on raikas ja tuore.

Terveyttä ja tulisuutta

Chilit kuuluvat myös paprikoihin ja niitä kasvatetaan tuhansia eri lajeja miedoista makeista polttavan tulisiin. Näiden paprikoiden muodot vaihtelevat pikkuruisista nupeista isoihin kellomaisiin tai suippoihin muotoihin. Aikaisemmin kotimaisten chilit olivat harvinaisuuksia kaupoissa, mutta nyt tarjonta on parantunut. Chililajitelmia on saatavilla lähes aina vähittäismyymälöistä.

Paprikat sisältävät runsaasti C-vitamiinia ja muita terveyden kannalta hyödyllisiä ravinteita.  Tulista makua paprikoihin tuo kapsaisiini-yhdiste, jonka tiedetään myös toimivan aineenvaihduntaa vilkastavana ja samalla laihduttava ruoka-aineena. Sietokyky polttaviin paprikoihin kehittyy ajan myötä, ja tulisimpia makuja voi loiventaa yhdistämällä chilejä maito- ja viljatuotteiden kanssa.

Viljely lisääntyy Suomessa

Suomessa paprikoita viljellään reilussa 70 yrityksessä noin miljoona kiloa. Eniten paprikoita viljellään Pohjanmaalla ja Varsinais-Suomessa, missä viljelymäärät ovat kasvaneet viime vuosina. Kotimaan tuotanto on toistaiseksi vielä vähäistä verrattuna tuontiin, joka on noin 16 miljoonaa kiloa. Suomalaista paprikaa on saatavilla varmimmin touko-lokakuussa, mutta ympärivuotinen ja torjunta-aineeton viljely yleistyy energiapihien led-valojen turvin.

Harrastajat suosivat viljelyssä erityisesti chili-paprikoita, joiden kasvattaminen on viime vuosina innostanut erityisesti nuoria miehiä. Paprikoiden viljelyaika siemenestä satoon kestää vähintään neljä kuukautta. Tämän vuoksi sekä harrastajien että ammattilaisten kylvöt aloitetaan usein jo tammikuussa. Paprikat kasvavat lämpimässä ja menestyvät Suomessa ulkona vain lämpimien kesäkuukausien aikana.

Vuoden vihanneksen julkistavat Kotimaiset Kasvikset ry ja Puutarhaliitto ry. Tämä perinne on jatkunut jo vuosikymmeniä. Tavoitteena on lisätä teemavihanneksen viljelyä ja kulutusta sekä tutustuttaa suomalaisia uusiin kasviksiin ja makuihin.

 

Lisätietoja: www.kasvikset.fi

Timo Taulavuori, toimitusjohtaja Puutarhaliitto ry,  timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi p. 040 745 3005

 

Hyötyä ja hyvinvointia puutarhasta! Puutarhaliitto haluaa parantaa suomalaisten hyvinvointia tasokkaan puutarhatuotannon, terveyttä edistävien tuotteiden, viihtyisien viheralueiden ja innostavan puutarhaharrastuksen kautta. Tavoitteena on edistää yritys- ja harrastustoiminnan elinvoimaisuutta.