Turun yliopiston tiedote 30.3.2017
Millaista on vanhan siirtolapuutarhan kasvillisuus, kun paikalla on viljelty yli 80 vuotta? Kupittaan siirtolapuutarhan palstoilla kasvavat rinnan muinaistulokkaat, 1800-luvun uutuuskasvit, vanhoissa puutarhoissa tavattavien omenalajikkeiden kirjo sekä puutarhan eri vuosikymmenien kasvikokeilujen muistot. Turun yliopiston museologian oppiaine ja Luonnonvarakeskus ovat kartoittaneet Kupittaan siirtolapuutarha-alueen puutarhakasveja parin vuoden ajan. Tutkijat ja opiskelijat ovat kertomassa monimuotoisesta alueesta ja sen kasvillisuudesta Turun Piha- ja Puutarha -messuilla 31.3.‒2.4. Lauantaina ja sunnuntaina messuilla voi varttaa kotipihalleen Kupittaan siirtolapuutarhan tutkitusti vanhoja omenalajikkeita. Turun yliopiston museologian oppiaine ja Luonnonvarakeskus ovat yhdessä palstaviljelijöiden ja turkulaisten kasviharrastajien kanssa koonneet tietoja Kupittaan siirtolapuutarhan alueen vanhoista puutarhakasveista parin vuoden ajan. Samalla puutarha on toiminut museologian tärkeänä oppimisympäristönä. Yli 80-vuotiaan Kupittaan siirtolapuutarhan kasvillisuutta ei ole aiemmin kartoitettu.
− Kupittaan siirtolapuutarhassa tavataan esimerkiksi arvokas, elinvoimainen kanta metsätulppaanista, joka on meillä melko vähän tunnettu helppohoitoinen, keltakukkainen tulppaanilaji. Se leviää helposti ja muodostaa laajoja kasvustoja. Metsätulppaani sopii erityisen hyvin luonnonmukaisiin puutarhoihin. Syysleimut ovat luonteenomaisia loppukesän kukkijoita Kupittaan siirtolapuutarhan palstoilla. Alueen syysleimukannat on syytä selvittää, ja turvata niiden säilyminen arvokkaina kasvigeenivaroina, arvioi tutkija Sirkka Juhanoja Luonnonvarakeskuksesta.
Siirtolapuutarhassa on noin 280 vanhaa omenapuuta. Vanhimmat säilyneet puut on istutettu puutarhaan samaan aikaan, kun sinne rakennettiin mökit, eli 1930-luvulla sekä heti kylmien sotatalvien jälkeen. Luonnonvarakeskus teki 22 vanhasta omenapuusta DNA-sormenjälkitutkimuksen tavoitteenaan selvittää lajikkeita. Selvitys tehtiin osana omenahanketta, jossa kootaan tietoa vanhoista, Suomen ankarissa kasvuolosuhteissa menestyvistä omenalajikkeista.
‒ Siirtolapuutarhassa kasvaa vanhoja ulkomaisia omenalajikkeita, kuten ’Antonovka´, ’Kaneli’, ’Lobo’ ja ’Åkero’, mutta myös yllättäviä harvinaisuuksia, kuten paikallisomenalajikkeet ’Linnan Omena’ ja ’Pieksämäen Omena’. Puut ovat olleet hyvässä hoidossa, sillä vanhat yksilöt ovat huomionarvoisen hyväkuntoisia, kertoo tutkija Maarit Heinonen Luonnonvarakeskuksesta. Siirtolapuutarha ja opiskelijat mukana Turun Piha ja Puutarha -messuilla viikonloppunaKupittaan nykyaikaiseen kaupunkiviljelyyn kuuluu vanhojen lajikkeiden levittäminen uusiin puutarhoihin. Turun yliopiston museologian opiskelijat ovat mukana Turun Piha ja Puutarha -messuilla 31.3.‒2.4. messujen perinnekasviosastolla. Heidän aiheitaan ovat nykyaikainen kaupunkiviljely ja Kupittaan siirtolapuutarhan perhospuisto, vanhat omenalajikkeet ja muinaistulokaskasvit.
Opiskelijat ovat olleet mukana leikkaamassa jaloversoja Kupittaan siirtolapuutarhan omenapuista. Puutarhan neljästä vanhasta omenalajikkeesta on jaloversoja tarjolla lauantaina ja sunnuntaina messujen perinnekasviosastolla. Kuvia Kupittaan siirtolapuutarhasta median käyttöön (Kuvat: Sirkku Pihlman) Museologian opiskelija Petri Pulli kartoittamassa puutarhan vanhoja kasveja toukokuussa 2016. https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/kasvien-kartoitus.JPG Vanhat lajikkeet ja maatiaiset kuten rusopäivänlilja ja juhannuspioni viihtyvät Kupittaan palstoilla. https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/rusopaivanlilja.JPG https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/juhannuspioni.JPG
Lumikello kukkii varhain keväällä monilla Kupittaan palstoilla. https://apps.utu.fi/media/tiedotteet/lumikello.JPG
Lisätietoja:
museologian tutkija Sirkku Pihlman, Turun yliopisto, sirkku.pihlman@utu.fi, p. 041 448 9554, 029 450 3400
Kupittaan siirtolapuutarhan edustaja Maritta Danielsson, p. 040 539 4115
Kupittaan siirtolapuutarhan vanhat omenalajikkeet: tutkija Maarit Heinonen, Luonnonvarakeskus, maarit.heinonen@luke.fi, p. 029 532 6117
Kupittaan siirtolapuutarhan vanhat sipulikukat: tutkija Sirkka Juhanoja, Luonnonvarakeskus, sirkka.juhanoja@luke.fi
|