Siirtolapuutarhat edistävät kaupunkiluonnon monimuotoisuutta

9.12.2018

Turun Sanomat / Lukijalta

Lähde

Siirtolapuutarhat ovat viime aikoina herättäneet keskustelua Turussa – Kupittaan siirtolapuutarhan kohtalo on jopa nostettu parhaillaan avoimen Turun kaupungin Yleiskaava 2029 -nettikyselyn ensimmäiseksi kysymykseksi.

Itse olen viime vuodet seurannut vanhan kotikaupunkini urbaanien puutarhakeitaitten vaiheita Saksasta käsin kiitollisena siitä, että paikallisella yli satavuotiaalla ”Kleingarten”-palstallani on melko vahva lain ja perinteen turva takanaan.

Siinä, missä Kupittaan puutarha on jokseenkin yksinäinen outolintu alueellaan, löytyy väkiluvultaan suurin piirtein Helsinkiä vastaavasta Dresdenistä 360 siirtolapuutarhayhdistystä ja lähes 50 000 siirtolapuutarhuria.

Suosituimmat siirtolapuutarhat sijaitsevat aivan kaupungin keskusta-alueella, jonne autoton lastenvaunuilijakin pääsee kerrostaloasunnostaan helposti jalan.

Täällä tunnistetaan hyvin Sami Tantarimäen (TS Alio 6.10.) sekä Marja-Leena Knuutisen (TS mielipide 14.10.) mainitsemat siirtolapuutarhojen sosiaaliset ja terveydelliset hyödyt niin puutarhureille itselleen kuin muillekin kaupunkilaisille, mutta lisäksi siirtolapuutarhat mielletään myös erittäin tärkeiksi luontokeskittymiksi kaupunkiympäristössä.

Uunituoreessa siirtolapuutarhojen lajirikkautta Schleswig-Holsteinin osavaltiossa selvittäneessä tutkimuksessa biologit löysivät puutarhamaisemasta niin uhanalaisia kovakuoriaisia kuin lepakkojakin, ja myös kymmenille lintulajeille siirtolapuutarhat tarjosivat suojaisan elinympäristön.

Siirtolapuutarhojen etu siisteihin ja avariin puistoihin verrattuna eläinlajiston monimuotoisuuden kannalta on niiden pienipiirteisyys.

Erilaisia biotooppeja löytyy vierekkäisiltä palstoilta paljon, vanhoista hedelmäpuista risukasoihin, eri vuodenaikoina kukkivista kasveista ihmisten luomiin suojiin kuten hyönteishotelleihin, siilien talvehtimislaatikoihin ja linnunpönttöihin.

Olisikin todella mielenkiintoista verrata esimerkiksi juuri Kupittaan siirtolapuutarhan ja viereisen puiston lajirikkautta!

Luonnon monimuotoisuuden vähenemisestä uutisoidaan suurin otsikoin, ja esimerkiksi pölyttäjähyönteisten väheneminen on jo hyvin tunnettu todellinen uhkakuva (esimerkiksi Ilari Sääksjärven ja Mia Röngän TS Alio 3.11.).

Ongelmat – ja samalla niiden ratkaisut – sysätään kuitenkin mielellään vaikkapa kaukaisten sademetsävaltioiden tai tehomaatalouden niskoille. Kuitenkin pienemmässäkin mittakaavassa tehtävillä ratkaisuilla voi olla paikallisesti suuri merkitys.

Veikkaan, että reippaileva kaupunkilainen kuulisi Kupittaalla keväisellä kävelylenkillään vähemmän niin hyönteisten surinaa kuin linnunlauluakin, jos siirtolapuutarha korvattaisiin yleiskaavassa ”keskustatoimintojen alueella”.

 

Julia Fält-Nardmann

filosofian tohtori

Postdoc-tutkija ja -opettaja Dresdenin teknillisen yliopiston metsäeläintieteen laitoksella