ELY-keskusten ilmoitus haitallisista vieraslajeista puutarhayhdistyksille
16.6.2020
ELY-keskus on maa- ja metsätalousministeriön toimeksiannosta lähettänyt ilmoituksen haitallisista vieralajeista puutarhayhdistyksille tiedoksi ja mahdollisia toimenpiteitä varten. Olettehan tietoisia, että EU:n tai kansallisen vieraslajiluettelon lajeja ei saa päästää ympäristöön eikä tuoda Suomeen EU:n ulkopuolelta eikä myöskään toisesta EU-maasta, pitää hallussa, kasvattaa, kuljettaa, saattaa markkinoille, välittää taikka myydä tai muuten luovuttaa. Toivomme, että puutarhayhdistykset voisivat välittää tämän ilmoituksen jäsenilleen. Kansalliseen tai EU:n vieraslajiluetteloon kuuluvat kasvilajit on lueteltu liitteessä. Listatuista lajeista varsinkin kurtturuusua käytetään laajasti koriste- ja hyötykasvina. Kurtturuusun ja valkoisen kurtturuusun maahantuonti ja myynti on ollut kiellettyä 1.6.2019 alkaen. Koska kiinteistönomistajille on varattava riittävästi aikaa hävittää kasvatuksessa olevat esiintymät, kurtturuusun kasvatuskielto tulee voimaan kolmen vuoden siirtymäajan jälkeen 1.6.2022. Asetuksessa haitalliseksi vieraslajiksi on säädetty kurtturuusun nimilaji Rosa rugosa. Asetus ei koske nimilajista jalostettuja tarhakurtturuusuja eli Rosa Rugosa -ryhmää. Espanjansiruetanan munat ja nuoret yksilöt kulkeutuvat maansiirtojen sekä erilaisten taimien, sipulien ja muiden kauppapuutarhatuotteiden juuristoja ympäröivien multapaakkujen mukana. Tällaista aineistoa ammattimaisesti käsittelevillä toimijoilla on velvollisuus estää haitallisen vieraslajin leviäminen hallinnassaan olevan alueen ulkopuolelle. Espanjansiruetanoita tavattaessa yksilöt on suositeltavaa poistaa ympäristöstä. Myös puutarhajätteen oikeanlaiseen käsittelyyn kannattaa kiinnittää erityistä huomiota. Espanjansiruetanalle kelpaa puutarhojen monenlainen ravinto ja voi näin aiheuttaa suuria tuhoja kotipuutarhoissa ja viljelyksillä. Mitä voin tehdä?Älä lisää tai kasvata haitallista vieraslajia. Luetteloissa mainittujen vieraslajien tilaaminen myös nettikaupoista on kielletty. Hävitä vieraslajit puutarhastasi ja käsittele puutarhajäte niin, ettei itämiskykyisiä siemeniä tai kasvinosia voi säilyä. Huolehdi, etteivät vieraslajit pääse leviämään mullan tai kasvien mukana. Ota huomioon, että taimikasvattajilla ja puutarhamyymälöillä on velvollisuus varmistaa, etteivät vieraslajit leviä myöskään muiden tuotteiden mukana esimerkiksi mullassa. Omassa puutarhassa kannattaa suosia kotimaisia tai heikosti leviäviä kasveja. Mitä vieraslajit ovat?Vieraslajeilla tarkoitetaan eläimiä, kasveja ja muita eliöitä, jotka ihminen on tuonut niiden luontaisen levinneisyysalueen ulkopuolelle. Vieraslajia pidetään haitallisena erityisesti, jos se uhkaa luonnon monimuotoisuutta. Vieraslajeista voi olla haittaa myös esimerkiksi maa- ja metsätalouden tuholaisina. Vieraskasvilajit voivat aiheuttaa haittaa ympäristössä esimerkiksi syrjäyttämällä alkuperäisiä kasvilajeja ja yksipuolistamalla leviämisalueensa lajistoa. Osa lajeista on ihmisille haitallisia allergisoivuuden tai myrkyllisyyden takia. Monet vieraskasvilajeista on tuotu Suomeen puutarha- ja viljelykasveiksi, ja nyt ne leviävät istutusten lisäksi myös maansiirtojen ja puutarhajätteen mukana. Monet vieraskasvilajit ovat tehokkaita leviäjiä esimerkiksi runsaan siementuoton tai voimakkaan kasvullisen lisääntymisen ansiosta. Lisäksi tuuli, eläimet ja vesi voivat kuljettaa niiden siemeniä pitkiäkin matkoja. Elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus) valvoo EU:n vieraslajiasetuksen ja kansallisen vieraslajilain ja -asetuksen noudattamista. Tämä viesti on osa haitallisten vieraslajien torjuntaa koskevien kansallisten hallintasuunnitelmien mukaista viestintää. Liitteenä ilmoitus suomeksi ja ruotsiksi. |