Mistä kaikki alkoi?

Vähävaraisten puutarhat

Siirtolapuutarhojen juuret ovat 1700-luvun lopun Englannissa, jossa kehittyi ajatus köyhille tarkoitetuista puutarha- ja viljelypalstoista. Laki köyhien puutarhoista säädettiin Englannissa vuonna 1819. Idea siirtyi Manner-Eurooppaan, ja sekä Tanskaan että Saksaan perustettiin köyhien puutarhoja 1800-luvun alkupuolella. Puutarhoissa perheet viljelivät leivän jatketta ruokapöytään ja viettivät yhteistä aikaa raittiissa ilmassa.

Siirtolapuutarhaliikkeen isänä pidetään saksalaista Dr. Gottlieb Moritz Schreberiä (1806-61). Hän oli äärimmäisen kiinnostunut nuorten kasvatuksesta ja kansanterveydestä sekä niiden riippuvuuksista. Ensimmäinen varsinainen siirtolapuutarha perustettiin Schreberin kuoleman jälkeen, vuonna 1869 Leipzigiin. Tuo siirtolapuutarha muotoutui kuitenkin Schreberin kasvatusfilosofian pohjalta – pääpaino oli virkistyksessä ja ulkoilmaelämässä, ei niinkään puutarhaviljelyssä. Ensimmäiset viljelypainotteiset siirtolapuutarhat perustettiin Punaisen Ristin toimesta Berliiniin ja Lübeckiin 1900-luvun ensimmäisinä vuosina.

Siirtolapuutarhaliike rantautuu Suomeen

Suomeen siirtolapuutarhatoiminta saapui joko suoraan Saksasta tai Tanskan ja Ruotsin kautta. Helsingissä aihe oli ensimmäistä kertaa esillä kaupunginvaltuustossa jo 1900-luvun alussa.

Suomen ensimmäinen siirtolapuutarha perustettiin vuonna 1916 Tampereen Hatanpään kaupunginosaan. Se siirrettiin muun rakentamisen tieltä Niihamaan 1970-luvulla.

Helsingin ensimmäinen siirtolapuutarha on vuonna 1918 perustettu Brunakärr koloniträdgård (Ruskeasuon siirtolapuutarha), joka on maamme vanhin alkuperäisellä paikallaan edelleen sijaitseva siirtolapuutarha.

Pula-ajan ruoka-aitta

Maailmansotien välisenä aikana perustettiin useita uusia siirtolapuutarhoja, mutta vasta toisen maailmansodan aikana siirtolapuutarhatoiminta yleistyi monessa kaupungissa. Vuoden 1942 alussa Siirtolapuutarhaliitto lähetti kirjeen 105 kaupungin ja kauppalan hallitukselle vedoten palstaviljelyksien lisäämisen puolesta. Viranomaiset halusivat helpottaa elintarvikepulaa luovuttamalla maata siirtolapuutarhoiksi, joissa kaupunkilaiset itse viljelisivät juurikasveja, hedelmiä ja marjoja. Sotavuosina annettiin myös poikkeuslupa pitää siirtolapuutarhoissa eläimiä. Kanat, siat, kanit ja lampaat toivat siirtolapuutarhoihin täysin uudenlaista elämää.

Kestävä kesäkeidas

Sodan jälkeen siirtolapuutarhojen merkitys ruokatarpeiden tuottajina väheni, mutta viljely on aina ollut siirtolapuutarhalaisille tärkeä asia. Elintarvikkeiden viljelyinnostus on nostanut päätään sangen tasaisesti 1980-luvulta lähtien, kun kiinnostus puhtaita ja lähellä tuotettuja elintarvikkeita kohtaan on ollut kasvussa.  Samalla myös käsillä tekemisen ja palkkatyön vastapainon tarpeesta on tullut yhä useammalle tärkeää. Ei siis ihme, että siirtolapuutarhapalstat ovat tällä hetkellä hyvin kysyttyjä. 

Tampereen siirtolapuutarhojen historiaan voi tutustua tästä.