Untitled Document

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry. on poliittisesti sitoutumaton järjestö, joka edistää ja kehittää maamme siirtolapuutarhatoimintaa. Vuonna 1930 perustettu liitto toimii tiiviissä yhteistyössä sekä ympäri Suomen olevien jäsenyhdistystensä että Kansainvälisen siirtolapuutarhaliiton kanssa.

Näiltä sivuilta löydät monipuolista tietoa siirtolapuutarhatoiminnasta, liiton jäsenilleen tarjoamista palveluista sekä ainutlaatuisesta Siirtolapuutarha-lehdestä. Sivujen linkkien kautta voit tutustua kaikkiin jäsenyhdistyksiimme sekä sisarliittoihimme ympäri Euroopan.

Osallistu lehden valokuvakilpailuun - aiheena Siirtolapuutarhan vuodenajat

Lähetä kuvia siirtolapuutarhasta eri vuodenaikoina, kesästä, syksystä, talvesta ja keväästä. Kuvata voit sekä kännykällä että erillisellä kameralla. Kuvissa saa mielellään olla myös henkilöitä, mutta kysy heiltä lupa, että heidän kuvansa voi lähettää ja julkaista.

Lähetä kuvat sähköpostitse toimituksen osoitteeseen siirtolapuutarhalehti@gmail.com. Laita mukaan kuvan ottajan nimi. Kuvia julkaistaan Siirtolapuutarha-lehden tulevissa numeroissa. 

Kilpailu päättyy 28.5.2025. Sen päätteeksi arvotaan osallistuneiden kesken kolme S-ryhmän 50 euron lahjakorttia.

kuva: Pixabay/jonas-svidras

Haluatko lukea lehtesi mieluten pdf:nä?

Liiton jäsenyhdistysten viljelijät ja lehden tilaajat voivat halutessaan vaihtaa paperisen lehtensä sähköisesti toimitettavaan pdf-näköisversioon.


Tilauslomake (klikkaa linkkiä).

 

kuva: Aino Kuisim

Tervetuloa siirtolapuutarhaan!

Siirtolapuutarhat ovat urbaaneja viherkeitaita, jotka tuottavat iloa ja elämyksiä kaikille kaupunkilaisille. Yleensä siirtolapuutarhat ovat puistoaluetta, jonne kuka tahansa voi mennä ihailemaan kukkaloistoa. Palstat ovat kuitenkin viljelijöiden yksityisaluetta, joten niille voi mennä vain kutsusta.

Tutustu lähiseutusi siirtolapuutarha-alueisiin täältä.

Tutustu tapahtumatarjontaan täältä - listaa päivitetään kauden aikana.

Joissakin siirtolapuutarhoissa on myös kaikille avoimia kesäkahviloita, saunoja ja siirtolapuutarhamuseoita.


 

Oletko myymässä mökkiä? Tutustu  'Siirtolapuutarhamökin myynnin opas' -julkaisuun.
Jos haluat ostaa itsellesi siirtolapuutarhamökin, niin tutustu tämän sivuston osioon Mökkiläiseksi 

Siirtolapuutarhaliitto ei hallinnoi viljelypalstojen vuokrausta.
Jos haluat lisätietoa viljelypalstoista, niin tutustu tämän sivuston osioon Kaupunkiviljely 
Siirtolapuutarhaliiton jäsenyhdistyksissä palstoilla on mökki. Alueiden vuokrasopimukset eivät salli tällaisten siirtolapuutarhapalstojen edelleen vuokraamista.

Renting an allotment garden.
This federation does not manage the rental of allotment plots without cottages. Please contact the associations offering plots for rental. Plots with cottages requires that the plotholder buys a cottage - rental is not allowed.  

 

 

Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.