Kansainvälinen tunnustus Herttoniemen Spy:lle
1.4.2019
Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistykselle on myönnetty Kansainvälisen Siirtolapuutarhaliiton diplomi. Kansainvälisen Siirtolapuutarhaliiton yleiskokouksessa Luxemburgissa 8.-9.3.2019 päätettiin yksimielisesti myöntää diplomi innovatiivisesta projektista helsinkiläiselle Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistykselle. Diplomi luovutetaan elokuussa Kv. Liiton Study Session -tapahtuman yhteydessä Grazissa Itävallassa. Herttoniemen Spy:n projektissa tehtiin Itäkeskuksen palvelutalon oleskelupihasta viihtyisä, osana palvelutalon 'Anna kukille ja kasveille uusi elämä' -hanketta. Vapaaehtoistyönä yhdistyksen jäsenet tekivät istutussuunnitelman, lahjoittivat ja kuljettivat perennoja sekä toteuttivat talkoilla, yhdessä palvelutalon henkilökunnan ja asukkaiden kanssa, koko oleskelupihan uudistuksen. Työ jatkuu vielä tämän kevään aikana. Kuvaus projektista on luettavissa Herttoniemen Siirtolapuutarhayhdistyksen nettisivun uutisesta (klikkaa linkkiä). Siirtolapuutarhaliitto teki Kv. Liitolle ehdotuksen diplomin myöntämisestä, koska ko. projekti on hieno osoitus siitä, miten
Liiton esittämän ehdotuksen kuvallinen osuus on litteenä (englanninkielisenä). Yleiskokouksessa Hollannin Siirtolapuutarhaliiton puheenjohtaja Ruud Grondel totesi, että ko. projekti on ainutlaatuinen ja ehdottomasti palkitsemisen arvoinen. Hän totesi myös, että projekti edustaa jotakin sellaista, johon siirtolapuutarhayhdistysten - ympäri Euroopan - pitäisi panostaa huomattavasti nykyistä enemmän. Siirtolapuutarhaliitto esittää lämpimät onnittelut Herttoniemen Spy:lle ansaitusta diplomista sekä erityiskiitokset kaikille niille herttonomeille, jotka - tavalla tai toisella - osallistuivat tähän projektiin! Liitteet |