Vuoden 2021 puutarhatuote on valittu

12.1.2021



Puutarhaliiton tiedote

VUODEN PUUTARHATUOTE 2021 – Kekkilä PLUS +

Katse maahan

Onnistumisen elämykset ja kasvun ilo saa puutarhaharrastajan yhä uudestaan puutarhatöihin. Kasvun ja kukoistavan puutarhan perusta löytyy hyvinvoivasta kasvualustasta. – Maaperästä ja sen elinvoimasta. Puutarhaharrastajien kiinnostus maaperän hyvinvointia kohtaan on lisääntynyt ja onkin hyvin aiheellinen.

Suomen Puutarhakauppiaat ry kannustaa kuluttajia katsomaan kasvien lisäksi maahan. On tärkeää, että tietoisuus maaperän hyvinvointia kohtaan lisääntyy ja samaan aikaan tarjotaan laadukkaita maata hoitavia ravinteita. Halusimme valita tuotteen, joka tukee puutarhaharrastajien onnistumista, mutta ja samalla mahdollistaa maaperän hyvinvoinnin. Vuoden 2021 puutarhatuotteeksi valitun Kekkilä PLUS + -sarjan tuoteperhe on laaja ja kattaa näin mahdollisimman paljon kuluttajien tarpeista. Tuotteet ovat monivaikutteisia maaperän pieneliötoimintaa ja siten myös maaperää hoitavia tuotteita, joiden tuotannossa on huomioitu myös kiertotalouden mahdollisuudet.

Suomen Puutarhakauppiaat ry valitsee vuosittain ajankohtaisen puutarhatuotteen, joka ansaitsee kuluttajien huomion. Vuoden Puutarhatuote on innovatiivinen ja laadukas, suomalaiselle kotipuutarhurille sopiva tuote, jota Suomen Puutarhakauppiaat ry suosittelee.   Vuoden puutarhatuote on valittu vuodesta 2009 lähtien.

Lisätietoja:

Kekkilä Oy:
Miika Keränen
miika.keranen@kekkila.fi   050 563 7038

Suomen Puutarhakauppiaat ry:
Oili Sinilehto,
oili@sinilehto.fi , 040 515 9715