Torjunta-aineiden toimintaviikko

26.5.2015

Kansainvälinen Siirtolapuutarhaliito (Office International du Coin de Terre et des Jardins Familiaux) ja siihen kuuluvat 14 kansallista jäsenliittoa haastavat kaikki siirtola- ja kotipuutarhurit mukaan viettämään torjunta-aineiden toimintaviikkoa. Toimintaviikon tavoitteena on saada harrasteviljelijät yhdessä luopumaan vapaaehtoisesti myrkyllisten kasvinsuojeluaineiden käytöstä mahdollisimman laajasti. Myrkkyjen käytön sijaan kannustetaan integroituun tuholaistorjuntaan. Suomen Siirtolapuutarhaliitto viettää torjunta-aineiden toimintaviikkoa viikolla 22.

Puutarhat ovat osa kulttuuriamme: ne ovat tärkeitä tänään ja huomenna. Puutarhanhoito on tällä hetkellä yksi suosituimmista ajanvietteistä. Monille puutarha ei ole pelkästään tekemistä ja rentoutumista, vaan se edustaa myös paikkaa jossa tuottaa omavaraisesti vihanneksia, yrttejä ja tuoreita hedelmiä. Harrastuksena puutarhanhoito täyttää lukuisat kestävän elämäntavan ja kuluttamisen vaatimukset ja kriteerit.

Puutarhoilla on sosiaalisen ja integrointiin tähtäävän tarkoituksensa lisäksi myös myönteisiä vaikutuksia kaupunkien ilmastoon (ilmanlaadun parantaminen, melun vähentäminen, jäähdytysvaikutukset ja joutomaan käyttö). Puutarhojen merkitys biodiversiteetille on lajien monipuolisuuden ja viljelyn moninaisuuden ansiosta suurempi kuin niiden osuus viljelymaasta.

Kasvitaudit ja pilaantuminen eivät ole pelkästään ammattiviljelijöiden laatua heikentävä ja satoa pienentävä riesa. Ne haittaavat yhtä lailla harrasteviljelijöitä. Harrasteviljelijät voivat kuitrenkin elää ammattiviljelijöitä paremmin pilaantumisten ja sairauksien kanssa. Siitä huolimatta terveet kasvit ovat myös harrasteviljelijöiden tavoite.

Harrasteviljelijöille on kolme periaatetta joita noudattaa puutarhoissa, joista halutaan riittävä sato kotiin ja keittiöön:

  • Harrasteviljelijät hyväksyvät vapaaehtoisesti sen, että joutuu tekemään tietyn määrän käsityötä voidakseen nauttia puutarhasta ja luonnosta.
  • Siirtolapuutarhoissa viljely on markkinoiden vaatimuksista riippumatonta. Ulkoiset laadun puutteet on helppo hyväksyä.
  • Suuret tuotot eivät ole ehdottoman välttämättömiä.

Toimintaviikon tavoitteena on lopettaa myrkyllisten kasvinsuojeluaineiden käyttö harrastepuutarhoissa kokonaan. On olemassa viljelymenetelmiä, jotka ratkaisevat useita ongelmia ja nykyisin on olemassa myös myrkyttömiä ratkaisuja joista valita.

 

Lisätietoja:

Suomen Siirtolapuutarhaliitto ry, p. 010 3213 540 (arkisin klo 10-14), info@siirtolapuutarhaliitto.fiPuutarhat ovat osa kulttuuriamme: ne ovat tärkeitä tänään ja huomenna. Puutarhanhoito on tällä hetkellä yksi suosituimmista ajanvietteistä. Monille puutarha ei ole pelkästään tekemistä ja rentoutumista, vaan se edustaa myös paikkaa jossa tuottaa omavaraisesti vihanneksia, yrttejä ja tuoreita hedelmiä. Harrastuksena puutarhanhoito täyttää lukuisat kestävän elämäntavan ja kuluttamisen vaatimukset ja kriteerit.