Ennakkotietoa Siirtolapuutarhaliiton vuoden 2017 tapahtumista

15.7.2016



Lepaan perinteinen puutarhakurssi, risteilymatka Pohjoismaiden suurimmille puutarhamessuille tai kerran 10 vuodessa järjestettävä kansainvälinen puutarhanäyttely. Mihin Sinä haluaisit osallistua?

Moni siirtolapuutarhuri nauttii nyt ansaitusti olostaan mökillä ja aloittelee pikkuhiljaa kesän sadon korjaamisen.

Siirtolapuutarhaliiton katse on jo ensi vuodessa. Liiton XXVI liittokokous järjestetään elokuun 2017 alussa Tampereella. Ennen sitä ohjelmassa on huhtikuun alkupuolella perinteinen ja kovasti kiitosta saanut Lepaan kurssi sekä risteilymatka Nordiska Trädgårdar -messuille Tukholmaan. Liittokokouksen jälkeen, syyskuussa, matkaamme Berliiniin tutustumaan joka kymmenes vuosi järjestettävään IGA-näyttelyyn.

Ennakkotietoa liiton ensi vuoden tapahtumistä löydät liiton nettisivulta. Merkkaa jo nyt kalenteriisi itseäsi kiinnostavat tapahtumat - ensimmäisten ilmoittautuminen avautuu 1.9.2016.

Tapahtumakalenteri täydentyy, kun saadan lyötyä lukkoon uusia päivämääriä.