'Mökillä ja palstalla' -kirja

Kirjan 1. painos on loppunmyyty.

Liiton ympäristöryhmä on julkaissut 128-sivuisen opaskirjan, joka kattaa kestävän kehityksen teemoja laajalti, mutta ei tyhjentävästi. Lisätietoja löytyy tekstiin lisättyjen lähde- ja nettiviittausten avulla.

Puutarhanhoidon lisäksi käsitellään rakentamis-, energia- ja jätehuoltokysymyksiä, mutta myös yhdistysten yhteisöllisyyttä, unohtamatta sosiaalista näkökulmaa. Tekijöiden toive on, että opas tulisi laajaan käyttöön ja siirtolapuutarhaväki löytäisi siitä hyödyllisiä ajatuksia oman ja yhdistyksen toiminnan kehittämiseen.

Kirjassa hyödynnämme liiton kestävän kehityksen hankkeessa syntynyttä aineistoa, Leena Luodon liitolle tekemää kurssimateriaalia sekä eri jäsenyhdistyksissä tuotettua aineistoa. Lähteenä on ollut myös hankkeessa konsulttina toimineen FM Reija Mikkola-Patriarcan opinnäytetyö. Lisäksi opas sisältää joitakin vain tätä teosta varten tuotettuja tekstejä.

Siirtolapuutarhaliitto on saanut vuonna 2019 ympäristöministeriöltä harkinnanvaraista valtionavustusta, jonka avulla tämä jäsenetukirja on voitu toteuttaa.

Kiitämme lämpimästi Käymäläseura Huussia, Hyötykasviyhdistystä ja Suomen Mehiläishoitajain Liittoa yhteistyöstä.

Alla kirjan sisällysluettelo.

Klikkaamalla kuvaa saat sen näkyviin suurempana.