Historiallinen Lepaa

Lepaan kartanoalueen historiallisia rakennuksia.
© Anne Mattsson
Upean miljöön katseenvangitsijana toimii 1700-luvun tuulimylly.
© Anne Mattsson
Kurssipaikkana toimi Hämeen ammattikorkeakoulun kampus Hattulan Lepaan kylässä.
© Anne Mattsson

Teksti: Anne Mattsson

 

Puutarha-alan koulutuksen edelläkävijä

Sydän-Hämeessä Vanajaveden laaksossa sijaitseva Lepaan alue on suotuisien olosuhteiden ja tärkeän vesireitin vuoksi ollut jo rautakaudella Hämeen tiheimmin asuttua seutua. Esihistoriallisesta asutuksesta kertovat lukuisat asuinpaikkalöydöt, muinaispellot, miekanhiontakivet, linnavuoret ja kalmistot. Lepaan pienilmasto, luonto ja rehevä maaperä olivat erityisen suotuisia viljelykulttuurin kehittämiselle. Lepaa tulee sanasta levas, mikä tarkoittaa lettoa tai matalaa rantaa.

Lepaalta on valmistunut arvostettuja puutarha- ja viheralan ammattilaisia yli sadan vuoden ajan

Lepaalla on keskiajalta asti sijainnut merkittävä aateliskartano. Kartanoa ovat hallinneet useat eri suvut aina 1800-luvun loppuun saakka, jolloin kartanon viimeinen isäntä Carl Packalen testamenttasi omaisuutensa valtiolle. Testamentin mukaan Lepaalle perustettiin puutarhaopisto vuonna 1910, Suomen ensimmäinen. Siitä alkaen Lepaalta on valmistunut arvostettuja alan ammattilaisia.

Nykyään puutarha-alan koulutuksesta Lepaalla vastaavat Hämeen ammatti-instituutti ja Hämeen ammattikorkeakoulu HAMK. Ammatti-instituutissa voi suorittaa puutarhurin perustutkinnon joko puutarhatuotannon tai viheralan osaamisaloilta. Lisäksi siellä on mahdollista suorittaa ammatti- ja erikoisammattitutkintoja. HAMK:in puolella opiskellaan puutarhatalouden ja rakennetun ympäristön koulutusohjelmissa. Lisäksi järjestetään monipuolista puutarha- ja viheralan täydennys- ja lisäkoulutusta.

 

Lähteet: Hämeen ammattikorkeakoulu ja Lepaan Matkailu Oy.